Douglas Preston & Lincoln Child: Pimeyden pyörä

Aloysius Pendergast, erikoislaatuinen FBI erikoisagentti, seikkailee jälleen. Tällä kertaa agentti Pendergast ja hänen holhokkinsa Constance Greene matkaavat Tiibetiläiseen luostariin etsimään mielenrauhaa edellisen seikkailun jälkeen. Perillä kuitenkin selviää, että luostarin mittaamattoman arvokas ja äärimmäisen harvinainen esine on kadonnut. Kukaan ei tunnu tietävän, mikä munkkien vartioima esine on, mutta kaksikkoa pyydetään etsimään tuo erittäin vaarallinen esine ja palauttamaan se takaisin luostariin.

Nopeasti varkaan henkilöllisyys selviää ja häntä ja varastettua esinettä jäljittäessään kaksikko päätyy ylellisen valtamerialuksen neitsytpurjehdukselle halki Atlantin. Aluksella alkaa esiintyä katoamisia ja julmia kuolemantapauksia kiihtyvällä tahdilla. Vähitellen Pendergast ja Constance pääsevät myös selvyyteen siitä, mikä varastettu esine on.

Ihastuin aikanaan Pendergast -sarjan ensimmäiseen suomennokseen Ihmeiden kabinetti. Sen jälkeen olen säntillisesti lukenut jokaisen suomennetun Pendergast -seikkailun. Sarjan edellinen suomennos Kuolleiden kirja oli minulle pettymys ja ikävä kyllä Pimeyden pyörä ei ollut kovinkaan paljon parempi. Pidin kyllä Pimeyden pyörästä enemmän, mutta samaa tenhoa kuin sarjan ensimmäisissä osissa ei ollut. 

Tietyt ratkaisut tuntuivat myös liian ilmeisiä ja ne pystyi arvaamaan ennakolta. Pendergast ajettiin liian usein tilanteeseen, johon ratkaisu löytyi sopivan helposti ja samalla epäuskottavasti. Kuolleita kertyi myös hieman liikaa ja tuntui, että välillä ruumiilla oli vain saatu paisutettua sivumäärää. 

Mikäli seuraava osa osoittautuu jälleen pettymykseksi, taitavat osaltani Pendergastin seikkailut jäädä siihen. Pidän kuitenkin Pendergastin hahmosta niin paljon, että olen valmis antamaan vielä yhden mahdollisuuden. Voi Preston&Child, toivottavasti olette käyttäneet tuon mahdollisuuden hyväksenne.

Kirjaa on luettu jonkin verran myös muissa blogeissa. Kannattaa vilkaista esimerkiksi:
Rakkaudesta kirjoihin
Sonjan lukuhetki

Kirjailijat: Douglas Preston & Lincoln Child

Luettu kirja: Pimeyden pyörä
Suomentajat: Pekka Marjamäki, Antti Autio
Alkuperäinen nimi: The Wheel of Darkness

Julkaisuvuosi: 2007, suomennos 2016

Sivumäärä: 535

Mistä hankittu: kirjastosta 

Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa

Malariantutkija Alina menettää puolisonsa auto-onnettomuudessa. Onnettomuuden seurauksena Alina menettää myös tyttärensä, sillä hän menettää pariskunnan yhteisen tyttären huoltajuuden lapsen isovanhemmille. Hänestä tulee kummiksi rinnastettava, tuttu, mutta samalla ulkopuolinen suhteessa tyttäreensä. 

Vuosia myöhemmin malariaseminaarissa tutkijantyöhönsä uppoutunut ja elämässään hieman hukassa oleva Alina tapaa saksalaisen lääkärin, Loten, joka houkuttelee Alinan mukaansa Pohjois-Thaimaan metsiin taistelemaan malariaa vastaan. 

Naisten lisäksi kirjassa on suuressa roolissa Plasmodium falciparum, malariaa aiheuttava loiseläin sekä thaimaalainen Kian, jonka elämässä malaria on näytellyt merkittävää roolia. 

Kirja kertoo menetyksestä, epätasa-arvoisuudesta ja sattumasta. Samalla kirjassa valotetaan malarian ja lääketieteen kilpajuoksua tappavaa tautia vastaan. Kirjaa lukiessa tuli tunne siitä, miten etuoikeutettu monella tavalla elämässään on. Epätarvoisuutta kirjassa käsitellään monella tasolla ja ehkä tässä on mielestäni kirjan paras ansio. Kirjassa kerrotaan hienosti kahden naisen välisestä parisuhteesta ja rakkaudesta sekä siitä, miten samaa sukupuolta olevien pariskuntien oikeudellinen asema ei tällä hetkellä ole Suomessakaan samalla tasolla eri sukupuolta olevien pariskuntien kanssa. 

Kirjan luontokuvaus on myös maininnan arvoinen. Sitä, miten totuudenmukainen Thaimaan kuvaus on, minun on mahdoton arvioida, sillä en ole koskaan käynyt Thaimaassa. Kirja kuitenkin onnistuu maalamaan lukijalle kauniin luonnon, jonka lämpö, tuoksut ja värit pomppaavat kirjan sivuilta ja saavat sukeltamaan kaiken vihreyden keskelle. Samalla tavoin myös Suomen osalta kuvaus on todella luonnollista ja käsinkosketeltavaa. 

Kaikessa surullisuudessaan kirjassa on myös positiivisuutta. Kirja antaa toivoa siitä, että kaikkien vastoinkäymisten ja epäonnistumisten jälkeen voi kaikki vielä kääntyä parempaan.

Olen kunnostautunut tänä vuonna kotimaisen kirjallisuuden lukemisessa ja tämä Inkeri Markkulan esikoisteos on hyvä esimerkki siitä, että kotimaisen kirjallisuuden lukeminen on kannattanut. Suosittelen kirjaa erityisesti niille, jotka eivät hyväksy samaa sukupuolta olevien avioliittoja, eivätkä erityisesti samaa sukupuolta olevien oikeutta lapsen hankintaan. Kirja kuvaa kauniisti rakkautta ja lapsenkaipuuta alleviivaamatta erityisesti henkilöiden sukupuolta. Kirja oli Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaana.

Kirjaa on arvioitu esimerkiksi blogeissa:
Kirsin Book Club
Lukutoukan kulttuuriblogi
Mari A:n kirjablogi
Rakkaudesta kirjoihin

Malaria tappaa kaksi ihmistä minuutissa.

Kirjailija: Inkeri Markkula

Luettu kirja: Kaksi ihmistä minuutissa

Julkaisuvuosi: 2016

Sivumäärä: 388

Mistä hankittu: kirjastosta 

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Tänä vuonna sattui hassusti (tai kirjaston varausjonoja ajatellen hyvin), sillä luin tämän vuotisen Finlandia-voittajan jo maalis-huhtikuun vaihteessa. Alunperin ihastuin kirjan nimeen ja kauniiseen kanteen ja Helsingissä asuvana tämä natsasi hienosti Helmet-haasteen kohtaan "7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja". 

Kirja on Johan Carl Ludvig Engelin kuvitteellinen yöpäiväkirja, johon arkkitehti on kirjannut ajatuksiaan ja huomioitaan vuosina 1816-1840. Engel oli saksalainen arkkitehti, joka palkattiin ensin Helsingin uudelleenrakennuskomitean arkkitehdiksi ja sen jälkeen Intendenttikonttorin johtajaksi. Hänen tehtävänään oli suunnitella Helsinki uudelleen ja luoda Suomen suurruhtinaskunnalle uusi, arvoisensa pääkaupunki paikkaan, joka on ”harvaan asuttu ulkosaariston kallioniemi, itämeren löytämätön helmi, enimmäkseen vaikeakulkuista vuorta”.

Kirja maalaa kuvan pohdiskelevasta miehestä, joka tuntee itsensä yksinäiseksi syrjäisessä ja kylmässä Helsingissä. Engel kaipaa pois Helsingistä ja lupaa vaimolleen, että perhe muuttaa pois Helsingistä kuuden vuoden kuluttua. Aika kuitenkin venähtää, kun saatu tehtävä osoittautuu suunnattomaksi. 

Viikilä on aikaisemmin julkaissut kaksi runokirjaa ja kirjan tekstistä tämän huomaa. Teksti on viipyilevän kaunista ja runollista. Turha kuvailu ja ylimääräiset sanat on karsittu ja keskitytty olennaiseen. Olisin voinut upota kirjan tekstiin vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Kirja maalailee taitavasti Engelin tunnelmia ja lukija pääsee syvälle Engelin tuntoihin. Yksinäisyys, kaipaus, mielenrauhan etsintä, mutta myös onni, tyytyväisyys ja ilo paljastuvat kirjan sivuilta. Akvarelleja Engelin kaupungista on ainut lukemistani tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista, mutta voin todeta, että ei kirja missään nimessä väärään osoitteeseen mennyt. Muut ehdokkaat olisivat saaneet olla melkoisia mestariteoksia, että olisivat tämän kirjan voittaneet. 

Kirjaa on luettu paljon läpi blogistanian, vilkaise vaikkapa blogeja:

P.S. Rakastan kirjoja

Lumiomena

Luettua elämää

Kirjailija: Jukka Viikilä

Luettu kirja: Akvarelleja Engelin kaupungista

Julkaisuvuosi: 2016

Sivumäärä: 215

Mistä hankittu: kirjastosta (mutta pitää kyllä kirjoittaa joulupukille, sillä tämän haluan omaan kirjahyllyyni