Kesken jääneet kirjat

Aika harvoin blogeissa näkee kirjoituksia kirjoista, jotka ovat jääneet kesken. Olen kuitenkin kaipaillut arvioita myös kesken jääneistä kirjoista, sillä mielestäni nämä arviot ovat yhtä hyödyllisiä kuin kehut luetuista kirjoista. Aikaisemmin olen ollut todella tarkka siitä, että luen aloitetun kirjan loppuun, mutta iän karttuessa olen ymmärtänyt, että ei ole mitään järkeä yrittää pakertaa kirjaa loppuun, jos se ei kiinnosta. 

Viime aikoina minulla on jäänyt muutama kirja kesken ja harmittavasti kirjat ovat sellaisia, joita on paljon kehuttu. Syystä tai toisesta kirjat ovat jääneet kesken, eikä syy välttämättä ole kirjassa, vaan myös lukijassa.

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Flavia de Luca, yksitoistavuotias harrastelijasalapoliisi ja kotikemisti, on hurmannut bloggaajia ensimmäisestä seikkailustaan Piiraan maku makea saakka. Itse pidin koulussa kemiasta ja dekkarit ovat lempilukemistani, joten reseptin olisi pitänyt olla takuuvarma. Mutta ei, jostain syystä Flavian seikkailut eivät maistuneet. En tiedä ärsyttikö varhaiskypsä ja rikkiviisas päähenkilö liikaa, olivatko odotukseni liian suuret vai olinko vain lukenut tässä vaiheessa liikaa dekkareita. Syystä tai toisesta kirja jäi puolivälissä kesken. Jotenkin kirja tuntui liian yksinkertaiselta ja henkilöt ärsyttäviltä, eikä sinänsä onnistunut kuvaus Englannin maaseudusta riittänyt kaappaamaan minua mukaansa. Tämän kesken jääminen harmittaa kyllä sen verran, että jossain välissä aion vielä palata Flavian pariin. Ehkä toisella kerralla tärppää.

Kaikki bloggarit eivät varauksetta ole Flaviasta lumoutuneet, mutta kiitettävästi Bradleyn kirjoja on kuitenkin blogeissa luettu. Kirjan loppuun lukeneiden kommentteja löytyy esimerkiksi blogeista: 
Kirsin kirjanurkka
Lumiomena

Denise Mina: Päätös

Myös Denise Minan kirjoja on kehuttu blogeissa ja blogeista kirjailijan nimi tarttui myös minun lukulistalleni. Päätös on Minan Glasgow-trilogian päätösosa. Ensimmäinen osa Garnethill oli kohtuullinen, mutta jo toisen osan, Pako, lukeminen takkusi pahasti. Sen kuitenkin rämmin miten kuten loppuun. Päätösosaa en päässyt alkua pitemmälle, kun luovutin. Suurin syy tökkimiselle oli todennäköisesti kohdallani kirjojen päähenkilön Maureen O'Donnelin suunnaton ärsyttävyys. Maureenin toiminta oli myös mielestäni erittäin epäloogista. Toki Maureenin taustalla esimerkiksi poliisiin luottaminen on erittäin vaikeaa, mutta siitä huolimatta mielestäni Maureenin toiminta oli täysin naurettavaa. Olen huomannut inhoavani suunnattomasti oikeuden omiin käsiinsä ottavia hahmoja kirjoissa. En ole myöskään Lisbeth Salander-fani samasta syystä. Ainut syy, miksi voisin kuvitella joskus tämän kirjan lukevani loppuun, on halu tietää, miten lopulta asiat ratkeavat.

Glasgow-trilogiasta on vaikea löytää blogikommentteja, vaikka Denise Minan kirjoista onkin muuten blogattu kohtuullisesti. Yksi arvio kuitenkin löytyy blogista Aamunkajo.

Kate Atkinson: Elämä elämältä

Tämä kirja, jos joku, on saanut osakseen suitsutusta blogistaniassa. Valittiinhan Elämä elämältä vuoden 2014 Blogistanian parhaan käännöskirjan Globalian ylivoimaiseksi voittajaksi. Kirja leikittelee taidokkaasti kysymyksellä: mitä, jos. Todennäköisesti kirjan tavanomaisuudesta poikkeava rakenne ja elämän erilaiset polut tekivät lukemisesta minulle haasteellista. En oikein tahtonut pysyä kärryillä tapahtumista ja takaumat sotkeutuivat päässäni yhdeksi sillisalaatiksi. Syytän tästä väärää lukuajankohtaa, sillä epäilemättä kirja ei ollut omiaan vauvavuoden väsymyksen keskellä luettavaksi. Aion ehdottomasti antaa Ursulan tarinalle uuden mahdollisuuden, sillä epäilen vahvasti pitäväni tarinasta, kunhan hetki on oikea. Myös kirjan "jatko-osa" Hävityksen jumala kiinnostaa.

Tästä kirjasta löytyy ylistäviä arvioita koko blogistanian täydeltä, mutta tässä pari poimintaa:

Kirsin kirjanurkka

Kirjakaapin kummitus

P.S. Rakastan kirjoja

Pierre Lemaitre: Irène

Pierre Lemaitren Verhoeven-sarjaa on käsitelty ja kehuttu blogistaniassa runsaasti viimeisen vuoden aikana. Suurta hämmästystä on aiheuttanut kustantajan päätös kääntää kirjat nurinkurisessa järjestyksessä, jolloin tämä sarjan aloittava Irène käännettiin viimeisenä. Koska luen mieluimmin kirjat siinä järjestyksessä, jossa ne oikeasti ovat ilmestyneet, maltoin mieleni ja odotin sarjan aloittamista Irènen suomennokseen saakka. 

Kirjan (ja kirjasarjan) päähenkilö on Camille Verhoeven, pienikokoinen, mutta terävä-älyinen ylikomisario. Kirja alkaa, kun Pariisin lähistöltä löytyy kaksi paloittelumurhan uhriksi joutunutta nuorta naista. Asiaa pengottuaan Verhoeven vakuuttuu, että murhaaja on saanut innoituksensa kuuluisasta rikoskirjasta. Muut poliisit eivät tästä teoriasta vakuutu, mutta kun menneisyydestä löytyy samaan muottiin sopivia murhia, tilanne muuttuu.

Murhien selvittelyn lisäksi kirjassa seurataan Camillen elämää viimeisillään raskaana olevan vaimonsa Irènen kanssa. Camille kärsii omantunnontuskista, kun ei ehdi viettää riittävästi aikaa vaimonsa kanssa. Kirjassa kuvataan hienosti raskauden viimeisiä hetkiä ja sitä seesteisyyttä, jossa pari elää ennen vauva-arjen alkamista.

Useita kirjallisuusblogeja seuraavana spoilaannuin tämän kirjan loppuratkaisusta jo etukäteen, mutta ei se lukemista loppujen lopuksi haitannut. Ja se loppuratkaisu, se oli jotain niin karmeaa ja verta hyytävää, että järkytyin valtavasti, vaikka tiesinkin, miten tapahtumat tulevat päättymään. Kirja on raaka ja brutaali, mutta samalla myös koukuttava. Kirjassa myös herää kiinnostus persoonallista ylikomisariota kohtaan. Jään kiinnostuneena (ja hieman kauhuissani) odottamaan, miten Camillen tarina jatkuu. Vaikka kirja on lukemisen arvoinen, on syytä myös varoittaa tarttumasta kirjaan, mikäli olet herkkä ja eläydyt voimakkaasti tarinaan. Vaikka kestänkin aika hyvin kirjojen karmeuksia, tämä tuli iholle ja jäi mieleen pitkäksi aikaa. Samoin kuin aikanaan se kirja, josta tämän kirjan ensimmäinen esitelty murha on saanut vaikutteensa. Se kirja jäi pitkäksi aikaa kesken kammottavuutensa takia.

Kirjaa on blogeissa luettu paljon. Tässä pari, joista ei kovin pahasti spoilaannu tästä kirjasta (eikä toivottavasti sarjan seuraavistakaan osista, jotka itselläni on vielä lukematta):
Kirjavinkit
Kulttuuri kukoistaa

Kirjailija: Pierre Lemaitre
Luettu kirja: Irène
Suomentaja: Sirkka Aulanko
Alkuperäinen nimi: Travail soigné
Julkaisuvuosi: 2006, suomennos 2016
Sivumäärä: 392
Mistä hankittu: kirjastosta

Willard Price: Tulivuoriseikkailu

Olen ollut aina innokas lukija. Jo hyvin pienenä rakastin kirjastoja ja kirjastokäynnin jälkeen sulkeuduin omaan huoneeseeni tutkimaan lainattuja kirjoja. Olin hyvin tarkka siitä, että kirjat luettiin valitsemassani järjestyksessä. Sain oman kirjastokortin hyvin pian lukemaan oppimisen jälkeen (ensimmäisellä luokalla koulussa) ja sen jälkeen vierailinkin säännöllisesti itsekin kirjastossa. Meillä oli kyläkoulun pihapiirissä kunnan sivukirjasto ja kävimme säännöllisesti lainaamassa kirjoja ihan kouluajalla.

Vähän isompana toiset tytöt luokallani lukivat Tiinoja, Neiti Etsiviä, Runotyttöjä ja Uudenkuun Emilia -kirjoja sekä tietenkin hevoskirjoja. Itsekin tykkäsin lukea Tiinoja, Neiti Etsiviä ja hevoskirjoja, mutta Runotytöt ja Emiliat tarttuivat lukemistooni vasta lukioikäisenä. Sen sijaan rakastin poikamaisia seikkailukirjoja. Kolme etsivää, Salaisuus-, Seikkailu- ja SOS-sarjat sekä Viisikot olivat mieluista luettavaa, puhumattakaan Tarzaneista ja Jules Vernen kirjoista. Eräs erityisen rakas kirja minulle oli mummolasta löytynyt enojeni vanha Tulivuoriseikkailu. 

Tuolivuoriseikkailu kuuluu Adventure-sarjaa, joka kertoo nuorista veljeksistä, Hal ja Roger Hunt, jotka pitävät välivuotta koulusta seikkaillen ympäri maailmaa. Tässä kirjassa veljekset pestataan tulivuoritutkija Dan Adamsin apulaisiksi ja he kiertävät Isoa valtamerta tutustuen ja tutkien aktiivisia tulivuoria. Koska kyseessä on seikkailukirja, tietenkin matkalla sattuu ja tapahtuu ja pojat joutuvat erilaisiin tukaliin tilanteisiin, joista kuitenkin selviävät yleensä Halin neuvokkuuden ansiosta.

Kirjan lukeminen oli nostalgista ja muistin kirjan käänteet hyvinkin tarkasti. Kirjan kieli ja muut yksityiskohdat eivät ole kestäneet kovinkaan hyvin aikaa ja kirjasta näkee selvästi, että kyseessä on vanhempi teos. Muutamassa kohdassa huomasi selvästi, että näkemys luonnosta ja eläimistä on muuttunut vuosikymmenten saatossa paljon, mutta ei kirjassa kovin huonosti eläimiä kohdella. Lähinnä niiden käytöstä kuvataan hieman huvittavasti. En tiedä antaako kirja paljonkaan nykylukijalle, joka sitä ei tunnista nuoruudestaan, mutta itselleni lukukokemus oli mukava. Nuorena minua harmitti suunnattomasti, kun saman sarjan muita kirjoja ei kotikirjastosta löytynyt. Nyt aikuisena voin hieman paikata aukkoa tässä harmituksessa, sillä Helmet-kirjastoverkosta näyttää löytyvät toinen suomennettu Adventure-kirja. Muista suomennoksia ei tietääkseni ole tehtykään.

Kirjailija: Willard Price
Luettu kirja: Tulivuoriseikkailu
Suomentaja: Renne Nikupaavola
Alkuperäinen nimi: Volcano adventure
Julkaisuvuosi: 1956, suomennos 1975
Sivumäärä: 152
Mistä hankittu: kirjastosta

Hergé: Tintti-sarjakuvat

Hergé
(lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Herg%C3%A9)

Georges Prosper Remi eli tutummin Hergé oli belgialainen sarjakuvataiteilija, jonka tunnetuin hahmo on eittämättä lehtimies Tintti. Hergé oli jo nuorena kiinnostunut piirtämisestä. Aluksi Hergé piirsi muita sarjakuvia, kunnes loi oman sankarinsa Tintin. Tinttejä julkaistiin alunperin jatkokertomuksina lehdissä ja myöhemmin näistä stripeistä koottiin albumeita. Ensimmäinen sarjakuvakertomus Tintti Neuvostojen maassa sai alkunsa vuonna 1929. Tinttiä luodessaan Hergé tuskin osasi aavistaa, minne kaikkialle Tintti vuosien saatossa matkaisikaan ja miten pitkä ura kaksikkoa odotti. Viimeinen Tintti-seikkailu (Tintti ja aakkostaide) jäi Hergeltä kesken, kun hän kuoli vuonna 1983. Hergén toiveesta tarinaa ei viimeistelty, vaan se on julkaistu luonnoksina ja vuoropuhelun muotoon kirjoitettuna käsikirjoituksena.

Tintti ja Milou
(lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tintti)

Hergén sarjakuvien sankari on Tintti, belgialainen lehtimies, joka ajautuu useisiin seikkailuihin uransa aikana. Ensimmäisissä sarjakuvissa Tintin ammattiin viitataan, mutta varsin pian lehtimiehen ura häipyy taka-alalle. Tintti on rehti ja reipas (osin Hergén partiolaistaustan ansiosta) ja kannattaa oikeudenmukaisuutta. Näissä sarjakuvissa on suoranaista väkivaltaa vähän, vaikka tappeluja ja ammuskeluja esiintyy. Juuri kukaan ei sarjakuvissa kuole ja jos kuoleekin, kuolemaa ei alleviivata. Tintin tärkein kumppani seikkailuissa on Milou-koira, joka on mukana kaikissa tarinoissa. Myöhemmin seikkailuihin tuleva mukaan kapteeni Haddock, professori Tuhatkauno, poliisietsivät Dupont ja Dupond sekä lukuisat sivuhahmot.  

Muistan Tintin hyvin lapsuudestani, sillä meillä luettiin sarjakuvia jonkin verran. Omasta kirjahyllystäni löytyivät tarinat Salaperäinen tähti ja Tintti Tiibetissä, joten ne ovat muodostuneet minulle rakkaimmiksi Tintti-tarinoiksi. Jonkainlaisessa nostalgiapuuskassa otin tämän vuoden tavoitteekseni lukea kaikki Tintti-tarinat sekä näiden lisäksi kaksi tietoteosta Hergéstä ja  Tintistä. Nämä tietokirjat olivat Michae Farr: Tintti - tarinoiden todelliset taustat sekä Benoît Peeters: Tintin juhlakirja. Itse sarjakuvakirjat olivat varsin tuttuja lapsuudesta, mutta nyt myöhemmin ja etenkin tietokirjojen avustuksella albumit avautuivat uudella tavalla. Hergén tekemä taustatyö sarjakuviinsa ansaitsee kunnioitusta ja pikkutarkka faktojen tarkastaminen on ihailtavaa. Mikäli Tintti-sarjakuvat kiinnostavat, suosittelen myös tutustumista jompaan kumpaan näistä tietokirjoista. Itse pidin enemmän Farrin kirjasta, jossa myös taustoitetaan albumeita huomattavasti laajemmin.

Nostalginen matka Tintin kanssa oli hieno ja arvokas. Nyt pitää sitten miettiä olisiko ensi vuonna jonkin toisen lapsuudesta tutun sarjan vuoro. Muumi-kirjoja olen alkanut lukea vanhemmalle pojallani iltasaduksi, mutta esimerkiksi Asterix-sarjakuvat voisivat olla sopiva kevyempi välipalasarja ensi vuodeksi.

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Samuel Bjørk esittelee kirjassaan uuden poliisikaksikon, jonka seikkailusta suunnitellaan selkeästi sarjaa. Miespäähenkilönä on sympaattinen ja kokenut poliisimies Holger Munch ja naispäähenkilönä ongelmallinen, nuori ja lahjakas poliisi Mia Kruger. 

Kirja alkaa, kun metsästä löytyy puuhun ripustettu kuollut 6-vuotias pikkutyttö. Tyttö on puettu nukenvaatteisiin ja hänen kaulassaan riippuu kyltti, jossa lukee: Minä matkustan yksin. Tapausta tutkimaan kutsutaan pari vuotta pikkukaupungin poliisina työskennellyt Holger Munch, joka noutaa paikalle myös vanhan kollegansa Mia Krugerin. Mia on vetäytynyt yksinäiselle saarelle suunnittelemaan itsemurhaa, sillä elämä ei tunnu enää elämisen arvoiselta.

Kirjassa pohjustetaan paljon Holgerin ja Mian suhdetta ja aikaisempia tapahtumia. Kaikkea ei kuitenkaan menneisyydestäkään paljasteta, vaan salaisuuksia jää odottamaan myös tulevia kirjoja. Pääpaino kirjassa on syyllisen löytämisellä ja monien mutkien ja yllätysten kautta syyllinen lopulta paljastuu. Vaikka kirjan juoni olikin osittain hyvin ennalta-arvattava, osaa Bjørk kuitenkin myös yllättää lukijan ja mahdollisia murhaajia esitellään useampiakin.

Hieman etukäteen pelkäsin kirjan aloittamista, sillä takakansi viittasi lapsille tapahtuvan tässä kirjassa pahoja asioita. Pienten lasten äitinä tällainen aina mietityttää ja olen joitain kirjoja tästä syystä myös jättänyt lukematta. Onneksi kuitenkin tässä kirjassa ei mässäillä murhien yksityiskohdilla, vaikka lasten kohtalo onkin julma. 

Minä matkustan yksin jatkaa tuttua jo hyväksi (myyväksi) reseptiksi osoittautunutta konseptia pohjoismaisessa rikoskirjallisuudessa: julmia murhia, vanhempi poliisimies ja nuorempi poliisinainen sekä menneisyydessä piilottelevat tapahtumat, jotka heijastuvat nykypäivään. Sinänsä reseptissä ei ole mitään vikaa, mutta olisi mukava lukea välillä jotain erilaista. Minä matkustan yksin on ihan mallikas oman genrensä edustaja, mutta mitään kovin suuria yllätyksiä ei lopulta kannata odottaa.

Kirjaa on luettu paljon muissakin blogeissa. Vilkaise vaikkapa:
Kirsin kirjanurkka
Lukutoukan kulttuuriblogi
Kirsin book club

Kirjailija: Samuel Bjørk
Luettu kirja: Minä matkustan yksin
Suomentaja: Päivi Kivelä
Alkuperäinen nimi: Det henger en engel alene i skogen
Julkaisuvuosi: 2013, suomennos 2016
Sivumäärä: 428
Mistä hankittu: sähkökirja kirjastosta

Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa

Pariisilainen Jean Perdu pitää kirjakauppaa vanhassa proomussa Seinen varrella. Hänellä on ainutlaatuinen kyky löytää jokaiselle asiakkaalle tämän mielialaan sopiva kirja. Itse kirjakauppias on kuitenkin täysin hukassa elämänsä kanssa. Hän on menettänyt nuoruudenrakkautensa Manonin ja suree edelleen menetystään, vaikka tapahtumasta onkin jo yli kaksikymmentä vuotta. Perdu on karsinut kaikki nautinnot elämästään ja elää päivästä toiseen surunsa keskellä. Eräänä päivänä hänen naapuriinsa kuitenkin muuttaa Catherin, hylätty nainen. 

Nainen sysää liikkeelle ketjureaktion, jonka seurauksena Perdu irrottaa kirjallisuusapteekkinsa laiturista ja lähtee seilaamaan pitkin Seineä kohti menetettyä rakkauttaan. Mukaan matkalle lähtee Perdun naapurissa asunut Max Jordan, lupaava kirjailija, jonka esikoisteos Yö oli valtaisa menestys. Nyt nuori kirjailija kuitenkin potee tyhjän paperin syndroomaa, eikä toinen kirja ota onnistuakseen. Kaksikko seilaa hitaasti Seineä pitkin ja samalla käy läpi elämäänsä. Matkalla sattuu kaikenlaisia kommelluksia, kunnes Perdu saapuu kauniiseen Sanaryn kaupunkiin, jossa hän vihdoin pystyy suremaan ja aloittamaan uuden elämän.

Kirja on kaunis ja elämänmakuinen tarina menetetystä rakkaudesta. Kirja oli hyvä välipala, mutta en täysin lämmennyt tarinalle. Kirja oli hyvin kirjoitettu, mutta jotenkin tarina on kerrottu liian monta kertaa ja kirjassa oli tehty liian helppoja kerronnallisia ratkaisuja. Kirja kuitenkin kuvaa hienosti eteläistä Ranskaa tuoksuineen ja väreineen. Kirjan lopussa on myös reseptejä, jotka täydentävät tätä puolta kirjasta. Kirja on ihan luettava, mutta ei kannata odottaa mitään kovin suurta kirjallista taideteosta.

Kirjaa on luettu muissakin blogeissa ja kommentteja voi käydä lukemassa esimerkiksi:
Kirjavinkit
Kirsin book club
Ullan kirjat
Lukupino

Kirjailija: Nina George
Luettu kirja: Pieni kirjapuoti Pariisissa
Suomentaja: Veera Kaski
Alkuperäinen nimi: Das lavendelzimmer
Julkaisuvuosi: 2013, suomennos 2016
Sivumäärä: 351
Mistä hankittu: kirjastosta

Heidi Köngäs: Hertta

Hertta Kuusinen Terijoen hallituksen johtajan Otto Wille Kuusisen tytär, henkeen ja vereen kommunisti. Hertta Kuusinen nousi mukaan valtakunnan politiikkaan, kun kommunistien toiminta sallittiin Suomessa. Hertta valittiin eduskuntaan ja hänestä tuli Suomen toinen naisministeri Miina Sillanpään jälkeen. Hartta vaikutti vahvasti sosiaali- ja sivistysuudistukseen ja hän oli mukana viemässä läpi mm. lapsilisäuudistusta, työviikon lyhentämistä ja äitiyslomaa. (lähde: Wikipedia)

Kirja kertoo oman versionsa Hertta Kuusisen elämästä. Kirja alkaa Hertan vapautuessa Hämeenlinnan vankilasta keväällä 1939. Vankilasta vapautumisen jälkeen hän tapaa Yrjö Leinon, johon rakastuu tulisesti. Leino on tahollaan naimisissa, mutta se ei Herttaa haittaa. Mukana suhteessa on myös aatteen palo, sillä molemmat ovat intomielisiä kommunisteja. Leino ei tosin tunne ihan yhtä palavaa paloa aatteeseen ja politiikkaan kuin Hertta. 

Hertta on ennen kaikkea rakkausromaani. Hertta rakastaa Yrjö Leinoa, poikaansa Juria ja etenkin aatetta. Kirja yhdistelee taidokkaasti faktaa ja fiktiota ja ainakin itselleni jäi osittain epäselväksi, mikä kaikki oli totta ja mikä kirjailijan mielikuvituksen tuotetta. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä Hertan kokemat vahvat tunteet tarttuivat myös minuun ja suorastaan ahmin kirjaa eteenpäin. Kirjan loputtua jäi tyhjä olo ja olisin janonnut tietää, miten tarina jatkuu. Köngäs on tehnyt kirjassa sen verran vakuuttavaa työtä, että ehdottomasti pitää tutustua kirjailijan teoksiin enemmänkin. Olisin lukenut kirjan, joka tapauksessa, mutta näppärästi sain tästä kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan: Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.).

Kirjaa on luettu paljon muissakin blogeissa. Kaikki eivät ole pitäneet kirjasta yhtä paljon kuin minä ja osassa löytyy myös hienoa arviointia faktasta ja fiktiosta kirjassa. Näitä tekstejä voi käydä lukemassa esimerkiksi blogeista:
Kirsin kirjanurkka
Luettua elämää
Lumiomena
Kirja vieköön!

Kirjailija: Heidi Köngäs
Luettu kirja: Hertta
Julkaisuvuosi: 2015
Sivumäärä: 285
Mistä hankittu: sähkökirja kirjastosta